Jantsa 1969-2008 RIP
Jani "Jantsa" Kärkkäinen poistui keskuudestamme 11.5.2008. Jantsa oli aktiivinen
toimija Suomen punk-scenessä. Parhaiten hänet muistetaan Toinen Vaihtoehto -zinen
päätoimittajana. Vuonna 1989 ilmestymisensä aloittanut, "alakulttuurisäpinän
tiedotuslehtiseksi" itseään kuvaava lehti kasvoi hyvin tärkeäksi, kuukausittain
ilmestyväksi tiedotuskanavaksi Suomen punk-scenessä aikana, jolloin internet ei
ollut vielä yleistynyt.
Jantsa toimi Toisen Vaihtoehdon päätoimittajana numerojen 0-201 ajan. Käytännössä
lehti oli hänen elämäntyönsä, jotain johon hän uhrasi suuren työmäärän ja joka
myös henkilöityi hyvin vahvasti häneen itseensä. Jantsan saatua aivoverenvuodon
syksyllä 2006 lehti piti pienen tauon, mutta on jatkanut uusien tekijöiden voimin
säännöllistä ilmestymistään alkuvuodesta 2007 saakka.
Jantsa myös soitti Suomen eturivin punk-yhtyeisiin kuuluvassa Juggling
Jugularsissa yhteensä 17 vuoden ajan. Aikaansaavana ja aktiivisena ihmisenä
hän oli mukana elämänsä aikana monessa muussakin: mm. Treblinka-yhtyeessä,
Verenpisara-zinen tekijänä, keikkajärjestäjänä jne.
Jantsa oli anarkisti, pasifisti ja punk, hiljainen ja vaatimaton ihminen,
mutta sitäkin aikaansaavempi, sekä ajattelija että toimija, monessa suhteessa
hyvin esimerkillinen ihminen.
Lepää rauhassa, ystävämme.
Arto Hietikko, Markku Hirvelä ja muut Toisen Vaihtoehdon tekijät ja avustajat
Uusin numero #211 (2/2008) ilmestymisviikko 16 (n. 16.4.2008):
Sisältää muun muassa: Ruidosa Inmundicia, Riistetyt Brasilian-tour, Brambilla, Disfear. Lisäksi kolumnit, arvioita,
Nallen stripit, uutiset sekä toiminta- keikkakalenterit.
SEURAAVAN NUMERON DEADLINE: Ke 14.05.2008. Tulossa mm. Endstand (RIP), Kieltolaki, Lines Of Leaving...
INFO IN ENGLISH (for the foreign visitors)
FUCKTAT
sisältää tilausohjeet, mainoshinnat yms.
VAIKUTTAVA TIETOTOIMISTO (heidän omat sivunsa)
TOIMINTAKALENTERI (heidän omat sivunsa)
BIBLIOGRAFIA (sis/vsk./vanhoja nroja myytävänä)
TV
STORY (historiikki)
JULKAISTUJA JUTTUJA
(nettiversioita haastatteluista ym.)
KEIKAT / UUTISET / ILMOT / CLASSIFIEDS
sivujen ylläpito lopetettu, keskusteluboardista löytyy vastaavat jutut.
KESKUSTELUBOARD
VIERASKIRJA:
LUE -
KIRJOITA
EE-MEILII!:
tv@punkinfinland.net
http://tv.punkinfinland.net/
May 7, 2007 --> -->
T.V. #207 (5/2007), ilmestymisviikko 36 (n. 6.9.).
Sisältää muun muassa: EMMI, Puntala-rock 2007 – virallinen totuus, Tö tö tö Töminä 1993-2007, Terveet Kädet -arviospesiaali, Hevispektaakkeli II (sisältää REVEREND BIZARRE haastiksen)... Stop press: viimeisellä sekunnilla tulleet SISTA SEKUNDEN liveraportit, ne kävi Suomessa sekunti sitten... Lisäksi kolumnit, taas runsaasti arvioita (20 sivua!), Nallen stripit, uutiset sekä toiminta- keikkakalenterit. Yhteensä taas 48 sivua! Eikä kaikki edes mahtunut... taaskaan.
SEURAAVAN NUMERON DEADLINE: Ke 17.10.2007. Tulossa mm. Lal lal lal Records, Tžekki-sceneraportti ja ties mitä muuta...
T.V. #205-206 (3-4/2007), ilmestymisviikko 30 (n. 25.7.).
Haastateltavina J'M'EN FOUS, KOBAYASHI, DEATH BEFORE WORK sekä ANTTI TUSKA JA VÄHÄMIELISET. Kiertuekuvauksina ABDUKTION karman lait -Euroopantour + TERVEET KÄDET Eurotour 2007. Lisänä Anti-G8-2007-kommentointia, Tampere vegan punx pizza corner ja tuhti annos liveraportteja: Käpylän kevät -bileet, Euroviisu-spektaakkeli (DELTA FORCE II, NOMA, NIGHT ON EARTH ja KAROSHI Turussa), Provinssirock 2007, RISTISAATTO Ruotsissa sekä NEGATIVE APPROACH, DISCHARGE, CHRIST ON PARADE, WARCRY ym. Belgiassa. Lisäksi arviot, kolumnit, Nallen stripit sekä toiminta- ja keikkakalenterit. Yhteensä 48 sivua.
SEURAAVAN NUMERON DEADLINE: ke 15.8.2007. Sisältää mm. hevispektaakkeli (sis. Reverend Bizarre haastattelun), Puntala-live...
T.V. #204 (2/2007), ilmestymisviikko 22 (n. 30.5.).
VARAUS, KARANTEENI, DESTIERRO, AORTAORTA-tour, arviot (14 s!), kolumnit, pari Nallen strippiä... Yhteensä 48 sivua!
|
TV #203 (1/2007), ilmestymisviikko 12 (n. 23.3.).
Sisältää mm.: d-beat-hardcore-punk-ryhmä WARCRY (tai itse asiassa yhtyeen huutaja Todd) haastattelussa sekä Ladyfestissä soittaneen ruotsalaisen BEYOND PINK -yhtyeen punk-neitoset tentattavana. Liveissä Witch Hunt, Diskelmä, Creepy Crawlie & Khatarina, Discapacitados, Kobory ja Noituus & Hetero Skeleton ja The Moha! tarjoilemassa totaalista peruspauketta, raastavaa kuultavaa ja huimaa desibelimyrskyä Turun TVO:lla, plus Cosmo Jones Beat Machine melkoisessa vedossa Seinäjoella. Lisäksi kolumnit, arviot sekä toiminta- ja keikkakalenterit. Yhteensä 28 sivua.
|
T.V. # 202 (9/2006), näillä näkymin lehden viimeinen numero, ilmestymisviikko 44 (n. 3.11.) |
Sisältää mm: lakeuksien häirikköapinat VALSE TRISTE haastattelussa, Toinen Vaihtoehto -päätoimittaja JANTSA itse tällä kertaa valokeilassa (tämän lehden kasaan ilman Jantsaa kyhänneiden avustajien ”tribuutti” miehelle), Suomessa vieraillut italialainen MIZMA lyhyessä esittelyssä, toinen Suomen vierailija eli Australiasta kotoisin oleva A DEATH IN THE FAMILY Karihtalan tentattavana… Liveissä Sick Terror & Filth Of Mankind + Kylesa Suomessa, liveraportit Köpiksestä ja Tampereelta, Mozzyn novelli, Nallen strippi, arviot, ilmot, parit kirjeet, keikkakalenteri… Yhteensä 28 sivua.
T.V. # 200-201 (7-8/2006) 64-sivuinen "juhla"tuplanumero, ilmestymisviikko 37 (n. 12.9.) Sisältää mm: Sisältää mm: Sisältää mm: Kahdeksan sivun muistelotuokiossa "kaiken alku ja juuri" eli VAIHTOEHTO-"yhdistys/liike" & Kipi, T.S.I.-tilat -sarjan toisessa osassa Turun yliopiston varsinaissuomalainen osakunta ry eli tuttavallisemmin TVO, UNKIND Euroopassa manageri-Markun kaitsemana, LIFE GIVING WATERS itämailla, esittelyssä Suomeen 25-30.9. tuleva italialainen CONTRASTO, 'Hevispektaakkeli' eli Pedro Anthares ja Markku Hirvelä arvioivat kertyneitä hevejä livenä oluen kera, Elävät Kuolleet Kuvat -elokuvat, suomipunk-soundträkkinen DUMMY-DVD eli (mm.) kivestenniittaus-videon tekijät paljastavat källejään, T.V.-tilaajakuulustelussa Vihreän Liiton taloussihteeri Antti Virmasalo... Festarirepoissa: Puntala 2006 + DIYsko, Ilosaari-rock, Fluff Fest, Food Not Bombs Festival ja 'Wasted 2006 - 30 years of punk' / Blackpool... Liveissä: Under Pressure & Ruidosa Inmundisia + Idiot Savant & Next Victim + Iggy & The Stooges Suomessa... + tietty pari Nallen strippiä + kolumnintynkääkin... Ja toki vielä niitä alakulttuurisäpinän tiedotteita: uutisia, arvioita, ilmoja, keikka-/toimintakalenterit, yms. Tällä kertaa siis tuplamäärä eli yhteensä 64 sivua sillä puolikiiltävällä paprulla...
| T.V. # 199 (6/2006) ilmestymisviikko: 31 (n. 2-3.8.) Sisältää mm: Sisältää mm: 30-vuotias kellopeliappelsiininvärinen THE ADICTS, 20-vuotias saksalainen bi-kuukausijulkaisu TRUST-magazine, venezuelalaisespanjalais-anarkopunkkinen Puntalaan tuleva LOS DOLARES, saksalais/puolalaisessa split-haastattelussa tulevat Suomi-yhteiskiertuelaiset IDIOT SAVANT ja NEXT VICTIM, kotoinen RISTISAATTOmme eli tuttavallisesti Ripa noppaa heittämässä Afrikassa (tai oikeastaan enemmän muualla) - löytyykö Afrikan tähti vai rrrosvosektori?, sekä biletystä+emoilua eli elämänkertomuksina raportit Monttubileistä ja Lumous/Gothnic-tsydeemeistä... + tietty pari Nallen strippiä + kolumnintynkääkin...
Niin ja toki niitä alakulttuurisäpinän tiedotteita: uutisia, arvioita, ilmoja, keikka-/festari-/toimintakalenterit, yms. =Yhteensä 32 sivua sillä silk-paperilla...
|  |
T.V. # 198 (5/2006) ilmestymisviikko: 26 (n. 30.6.) Sisältää mm: KHATARINA Irlannissa, AORTAORTA & LÄHEMPÄNÄ LOPPUA Baltiassa, Tsi-tilat osa I: Club 25 (& Olotila) /Vaasa, Nalle strips pt. 2, illegal gig somewhere in Roi (Viimeinen Kolonna & Yhteiskunnan Ystävät), 17 Wuotta Sitten... +Tietenkin lehtisessämme on niitä alakulttuurisäpinän tiedotteita: uutisia, arvioita, ilmoja, keikka-/festari-/toimintakalenterit, yms. =Yhteensä 32 sivua nk. silk-paperilla...
|